Kuraattori kokkikoulussa

”Leipuri hiiva, hän asuu kumputiellä” –lauluni kaikuu koulun suurkeittiössä kun  palaan lounastauolta työhöni. Luokkakaverit suosittelevat minulle paikanvaihtoa varastonhoitajan kanssa, jolloin ”kaunis” rallatteluni ei kuulu heidän korviinsa. Olen yksi opiskelijoista. Heistä, jotka heittävät kanssani hurttia huumoria ja kyseenalaistavat opetuksen laatua jatkuvasti. Tunnen samalla olevani susi lampaan vaatteissa, joka vakoilee ihmisten elämää uudesta näkökulmasta ja miettii syntyjä syviä.

Luokkakaverini kysyi, ikävöinkö kuraattorin työhöni. Kyllä, tunnustan. Ajattelen tämän kuitenkin kuuluvan nyt tähän hetkeen ja teen kaikkeni, että saan kouluni käytyä loppuun parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikesta oppimisesta on hyötyä, oli ala mikä tahansa. En koskaan ollut haaveillut kokin ammatista aiemmin. Asiat kuitenkin menivät siihen suuntaan, että halusin antaa aikaani myös omille lapsilleni ja siitä se ajatus sitten lähti.

Ryhmääni kuuluu 16 opiskelijaa, ikäjakaumalta 19-56-vuotiaita. Mielenkiinnon kohteet ja taustat vaihtelevat, samoin luonteenpiirteet. Huumorinkukka sitä vastoin löytyy kaikilta sopivasti ja ryhmässämme on loistava ilmapiiri. En aiemmin tiennyt olevani tarkka ja nipottaja, mutta kuulen aika usein, että ”Sanna, riittää jo se jynssääminen”. Haluan vain tehdä työni hyvin kerralla, ettei tarvitse tehdä uudelleen. Olen myös epäonnistunut vähintään kerran päivässä  heti ensimmäisestä viikosta lähtien. Sanoisinko, että se kasvattaa..ainakin itseilmaisua ;)

Jos joku kehottaisi minua menemään 200 ihmisen eteen ja keskustelemaan kuraattorin työstä, menisin mielelläni. Jään myös suustani kiinni melko usein koulussa ja luokkakaverit laittavatkin minut mielellään tarjoilijaksi tai jonnekin esillä olevaan paikkaan heidänkin puolesta. Jos sitä vastoin joudun tekemään omavalvontaa ja suunnittelemaan ravinnearvoiltaan hyviä ruokalistoja erityisruokavaliot mukaan luettuina, olen täysin epämukavuusalueella.  Ensimmäinen mielikuvani on allergisen ihmisen anafylaktinen (yliherkkyys) reaktio, joka johtuu täysin laittamastani ruuasta. Aloitan miettimiseni usein siitä, mikä voi mennä pieleen. Täysin erilainen lähestymistapa, mitä pyrin tekemään ratkaisukeskeisessä kuraattorin työssä. Tällaistako on olla epävarma opiskelija?

Ryhmässämme on myös heitä, joka eivät ole koskaan keittäneet puuroa tai tehneet sämpylöitä. Turhauttava on melko lattea sana kuvaamaan fiiliksiäni kun ajan autolla 160km päivässä opiskelemaan sämpylöiden ja puuron tekoa. Joukkoon mahtuu myös kääretorttujen valmistusta, joita leivoin jo kymmenvuotiaana kaikille vieraillemme. Mietin, että jo peruskoulussa oppilaiden tasoerot voivat olla hurjia ja käyttäytyminen sen mukaista. Ymmärrän taas paremmin heitä, jotka eivät jaksa kuunnella opetusta kun osaavat jo asiat tai heitä, joille uuden oppiminen tuntuu hankalalta ja menettävät hermonsa heti kun tuntevat olevansa aivan kuutamolla. Siihen kun lisätään pari ärsykettä (lällättelevä luokkakaveri tai vähättelevä opettaja), niin kuppi menee nurin väkisinkin.

Kiire näkyy koulussamme opetuksen puolella jatkuvasti. On onni, että ryhmässämme toimii vertaisoppiminen ja opettaminen loistavasti, koska opettajat eivät ehdi neuvomaan. Tuemme toisiamme jatkuvasti. Jos yksi saa ohjeen, niin hän kertoo sen myös toisille. Perustimme omat whatsapp- ja facebook –ryhmät, jotta voimme jakaa ilot ja surut yhdessä. Annamme toisillemme ideoita ruokien valmistukseen ja neuvomme etätehtävissä. Jos jollain on jostain syystä motivaatio hukassa, toiset voivat tsempata. On tärkeää olla osana ryhmää. Joskus revimme huumoria siitä, että kaikilla on motivaatio kateissa ja etsimme sitä yhdessä milloin mitenkin.

Arvioimme opettajia ja opetusta jatkuvasti. Ihan punastuttaa välillä miettiä, ovatko oppilaat arvioineet minua työssäni yhtä reippaasti. Ainakin tämän kokemuksen perusteella tuntuu siltä. Ajatukset harhailevat ja väsyttää jos opettaja lukee monotonisella äänellä kirjasta suoraan opetettavaa asiaa ja yritän samalla lukea tekstiä. Ei jaksa millään keskittyä. Toinen opettaja kertoo asiat omien kokemustensa kautta ja se saa temmattua kuulijan mukaansa siltä istumalta. Päivät ja fiilikset vaihtelevat. Onneksi. Olisi tylsä jos mikään ei tuntuisi miltään. Jatkan itseni etsimistä huomenna jälleen kokkikoulusta. Saa nähdä mitä uutta jälleen löydän.

Kolmikko - haaste vai mahdollisuus?

Kolme varista, kolme pientä porsasta, kolme veljenpoikaa ja kolme kaverusta.  Jäin miettimään näitä satu- ja sarjakuvahahmoja. Useimmiten heidän kolmikkonsa tekee yhteistyötä ja ovat tasavertaisia. Porsailla erilaiset roolit tulevat esille talon rakennuspuuhissa kun porsaista vanhin ja viisain, veli Ponteva, pelastaa pienemmät veljet suden kynsistä. Enemmän sääntönä kuin poikkeuksena kuraattorin työssä on tullut vastaan tilanteita, jolloin ristiriidat kaveriporukassa ovat kärjistyneet hyvin usein silloin kun henkilöitä on ollut kolme.

Mitkä asiat vaikuttavat kolmikon haasteellisuuteen? Ryhmän sisällä on useita sosiaalisiiin suhteisiin vaikuttavia tekijöitä, kuten ikä- ja kokemuserot, roolien jako, miellyttämisen halu, jäsenten väliset ystävyyssuhteet, älykkyyserot ja oma itseluottamus. Alakouluikäisillä lapsilla voi olla hyvinkin vahva oma näkemys siitä, kenet haluaa läheisimmäksi ystäväkseen ja on vaikea mahduttaa samaan tunnetilaan kahta henkilöä. Itseluottamus ei ole vielä vahvistunut ja kavereilta haetaan hyväksyntää omalle toiminnalleen keinolla millä hyvänsä.  Tähän kun lisätään vapaa-aika ja jokaisen lapsen omanlainen perhe- ja asuintilanne, on ystävyyssuhteet ja omat tunteet välillä todella koetuksella.

Yläasteella omat ystävyyssuhteet muuttuivat ja pyysimme parhaan ystäväni kanssa joukkoomme syrjäkylän koulusta tulleen tytön. Olimme tiivis kolmikko päivittäin lukion päättymiseen asti ja olemme edelleen läheisiä. Porukassamme oli aina tilaa myös muille ja olimme usein suuremmassakin joukossa. Kaikki kuitenkin tiesivät meidän tiiviin yhteyden ja olimme usein juhlien ja tapahtumien järjestäjinä. Mietin edelleen, miten meillä sujui niin hyvin, vaikka oli tilanteita, ettei kaikki aina päässeet paikalle. Suurimpina syinä myönteiseen ystävyyteemme merkitsi varmastikin luottamus siihen, että kenenkään ei tarvinnut pelätä pahan puhumista kahden muun taholta jos ei päässyt itse paikalle. Koettuja  asioita ei ns. hehkutettu jos kaikki eivät olleet paikalla. Kukaan ei pahoittanut toisen mieltä tahallisesti ja muutenkin kohdeltiin toisiamme hyvin. Emme kilpailleet kenenkään huomiosta ja kaikki saivat kertoa mielipiteensä. Samoista pojista ei riidelty kun kaikilla oli erilainen maku. Kenenkään mieltymyksiä ei arvosteltu vaan jokainen sai olla oma itsensä. Toisista pidettiin huolta. Jos yksi ehdotti jotain älytöntä (useimmiten minä), ystävät sanoivat, ettei niin tehtäisi ja minä kuuntelin heitä.  Saimme olla myös muiden ihmisten kanssa vapaa-aikana, asuimmehan kuitenkin kilometrien päässä toisistamme. Olimme aika samantasoisia älykkyydeltämme kouluarvioinnin perusteella ja ulospäin suuntautuneita, joten kukaan ei jäänyt toisen varjoon. Jokaiselta löytyi kuitenkin oma vahvuus, joka näkyy elämässämme edelleenkin.

Useimmilla ihmisillä on tahto kuulua johonkin ryhmään jo pienestä pitäen. Vanhemmilla on suuri merkitys ystävyyssuhteiden luomiselle ja porukassa pärjäämiselle.  Jos  lapsella on kaksi hyvää ystävää, mutta vanhempi haluaa kotiin heistä vain yhden kerrallaan, on vaikea saada tiivistä yhteyttä muodostettua koko kolmikon välille. Lapsen on myös hyvä päästä leikkimään ja kokemaan muitakin sosiaalisia tilanteita (kerhot, harrastukset), jotta hänen omat vahvuudet ja itseluottamus kehittyisi ja hän voisi peilata tilanteita läheisempien ystävien kanssa koettuihin hetkiin. Myös vanhempien yhteydenpito toisiinsa edesauttaa kolmikon yhteisöllisyyttä. Kolmikossa tulee monipuolisia ideoita ja siinä on mahdollisuudet todella upeisiin seikkailuihin. Koulussa opettajatkin saa ylipuhuttua helposti parityöskentelyssä kolmikkotyöhön eikä kenenkään tarvitse tuntea ulkopuolisuutta. Oma asennoituminen kolmikon toimivuuteen on tärkein. Jos jostain syystä joutuu erilleen kahdesta muusta, on seuraavalla kerralla joku toinen samassa roolissa eikä se ole katastrofi.

Olen huomannut työssäni, että joskus kolmikossa on liikaa haasteita. Joskus voi olla, että toinen haluaisi olla läheisempi ystävä, mutta vastapuoli ei halua. Joskus luonteet eivät kohtaa, vaikka vanhemmat niin toivoisivat ja edesauttaisivat luomaan ystävyyttä muuten. Jos ystävyys on täynnä pettymyksiä ja haasteita, ei siihen kannata jäädä kiinni. On jokaisen oikeus saada kokea arvostusta ja kannustusta ystävyyssuhteessa. Jatkuva riitely ja selän takana puukottelu voi johtaa itsetunto-ongelmiin ja luottamuspulaan. Joillekin kolmikko on liian raskas ja käy taakaksi ja silloin on hyvä miettiä muita ystäviä. Jokaiselle löytyy hyvin todennäköisesti hyvä ystävä jossain vaiheessa elämää. Aina kannattaa myös itse olla ystävällinen ja aktiivinen muita ihmisiä kohtaan. Koskaan ei tiedä milloin joku kysyy sinua mukaan porukkaan. Itselleni näin on käynyt jo useamman kerran ja muistan edelleen arvostaa ja vaalia jokaista ystävyyssuhdettani, vaikka ruuhkavuosina ajan antaminen onkin rajoitetumpaa.

Kaikessa on puolensa. Mieti, millaisessa porukassa sinun on hyvä olla ja mitä haasteita olet itse kohdannut ystävyyssuhteissasi. Voisitko kuvitella, että ottaisitkin porukkaan jonkun uuden ystävän ja silti kaikki meneekin hyvin tai vielä paremmin? Ei kun vain kohti uusia seikkailuja uusien ystävien voimin!

 

Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet pojat tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Niistä on pienet tytöt tehty.

Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty

Kuulostivatko nämä värssyt tutuille, mitä vauvakorteissa tai seinätauluissa usein lukee? Jossain vaiheessa varhaislapsuudessa itseään voi olla helpoin kuvata lauseella ”En tiedä, kuka minä olen tai miltä minusta tuntuu”. Pikku hiljaa tämä ajatus saattaa joillakin muuttua ” Toiset ovat ärsyttäviä, koulu on tylsää, ei jaksa kiinnostaa” –ajatukseksi. Siinä vaiheessa, kun nuori tulee juttusille ja haluaa oppia asioita itsestään ja on valmiina näkemään vaivaa sen eteen, olen enemmän kuin valmis häntä siinä työssä auttamaan.

Jos sinulta kysytään, millainen sinä olet, onko sinun helppo vastata? Osaan nykyisin ajatella olevani sosiaalinen, auttavainen, ahkera ja temperamenttinen. Elin kuitenkin pitkään siinä mielikuvassa, että osaan soittaa pianoa tyydyttävästi ja tykkään musiikista, mutta muuta hyvää minussa ei sitten olekaan. Kaverit hyväksyivät minut täysin sellaisena kuin olin, samoin isäni, mutta itselleni en riittänyt.

Käytän työssäni erilaisia kortteja  tunteita ja ajatuksia sanoittamaan. Kun nuori löytää itselleen hyvän mielen korteista osuvimmiksi ajatukset ”Hyväksyn itseni kokonaan”, ”Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä”, ”Elämässäni on asioita, jotka ovat hyvin”, ”Elämä on täynnä mahdollisuuksia” ”Haluamani asiat ovat minulle mahdollisia” ja ”Olen tässä ja nyt”, voisin hyppiä riemusta ja rutistaa nuorta samalla hetkellä. Vielä vuosi pari takaperin samainen nuori jännitti sosiaalisia tilanteita eikä uskaltanut tulla yksin kouluun. Nykyisin hän on täynnä toivoa ja unelmia ja uskaltaa haastaa itsensä sekä muut tuomalla esiin omia mielipiteitään ja ajatuksiaan.

Pysähdy kaiken kiireen keskellä välillä miettimään, millaisista paloista sinut on tehty? Palojen muotoa on mahdollista muuttaa siihen suuntaan kuin itse haluat. Sinun ei tarvitse tyytyä siihen, mitä sinulle on syntymässäsi annettu. Jos temperamenttiisi on mennyt liikaa inkivääriä, miksi et hakisi siihen lisää sokeria tai kukkasia sitä tasapainottamaan? Saadessasi selville oman koostumuksesi, on paljon helpompi elää erilaisten sekoitusten maailmassa toisten kanssa. Ja mikä parasta: Oman itsesi kanssa J

 

 

Pelisilmää

Moni meistä nauttii pelaamisesta ja sen tuomasta jännityksestä. Pelata voi yhdessä ja erikseen, sisällä tai ulkona. Saatamme tuntea jännitystä, voitontahtoa, riemua, pettymystä, voimaantumista, koukuttumista tai rentoutumista pelien maailmassa. Toiset tykkäävät lautapeleistä tai korttipeleistä toiset puhelin,  konsoli- tai tietokonepeleistä.

Ostan kotiin erilaisia lautapelejä.  Jossain vaiheessa ystävien kanssa ostimme toisillemme lahjaksi lautapelejä ja testasimme niitä yhdessä.  Pelasin lapsena myös tietokoneella ja nintendolla. Häviäminen ei tuntunut niissä lainkaan pahalta, vaan piti yrittää aina uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat eivät koskaan puuttuneet meidän sisarusten pelaamiseen. Miksi ei? He ostivat pelimme ja tiesivät ikärajat. Me olimme myös ulkona ja harrastimme liikuntaa, teimme kouluasiat siten, ettei koululta tullut huolta sen suhteen, näimme kavereita ja pystyimme olemaan ilman mitään laitteita tarvittaessa. Nukuimme myös yömme hyvin eikä huoneessamme ollut ipad, tabletti, tietokone, älypuhelin tai pelikonsoli.

Nykyään on erilaista ja niin pitääkin joissain asioissa olla. Lapsillamme on ipad, Wii Konsoli ja tietokone käytössään. Pelaamme myös lautapelejä ja korttipelejä  silloin tällöin. Pienempi alkoi nähdä painajaisia. Luulin sen kuuluvan iän tuomaan kehitykseen, kunnes ymmärsin tarkistaa ohjelman ikärajasuosituksen. Turtles –elokuva oli tarkoitettu 12-vuotiaille ja poikani oli 5-vuotias. Hän oli saanut dvd:n lahjaksi eikä ikärajaa oltu tarkistettu. Otin sen pois ja unista tuli rauhallisempia.

Oletko itse nähnyt joskus painajaisia kauhuelokuvien jälkeen? Itse näen vieläkin, joten olen luopunut niistä elokuvista. Miksi haluaisin kiusata itseäni vain saadakseni jännitystä elämään? Olin nuorena kauhuleffojen suurkuluttaja.  Miksi ekaluokkalaisista lähtien moni kertoo pelaavansa K16 tai jopa K18 –pelejä? Usein oppilas kertoo äidin ostaneen pelin ja isän myös pelaavan sitä. Ryhmätunnilla oppilaat huutelivat olevansa niin väsyneitä, ettei kiinnosta leikkiminen tai kuunnella mitä aikuinen puhuu. Levottomuudessaan muutama tippui lattialle ja osa jutteli niitä näitä häiriten muita. Kolmannes heistä kertoi pelaavansa paljon eikä heidän mielestään ollut väliä, mitä pelaa kun mikään ei pelota ja vanhemmat sallivat pelaamisen.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näiden pienten oppilaiden puheessa on totta ja mikä lisättyä. Voi olla, että joku heistä pelaakin Pikku Kakkosen Hertta –peliä, mutta ei uskalla menettää kasvojaan kavereiden edessä. Mitä rankempi peli, sitä parempi maine kavereiden silmissä. Nuorten kohdalla pelien maailmaan koukuttuminen on yleistä ja sieltä on vaikea päästä pois nopeasti jos sinne on vuosien varrella pikku hiljaa mennyt.

Mielestäni pelaamisessa ei ole mitään pahaa jos se tapahtuu sallituissa ikärajoissa, perhe on tietoinen mitä pelataan, se ei aiheuta levottomuutta tai unettomuutta ja sen lisäksi elämään kuuluvat myös ulkoilu ja muut harrastukset koulunkäynnin ohella. Eräs vanhempi sanoi, ettei voi olla aina katsomassa mitä lapsi tekee kun hän on töissä. Toinen vanhempi otti piuhat mukaan töihin, ettei lapsi pelaa sillä aikaa kun hän töissä. Tuttavaperheessä lapset saavat ”ostaa” peliaikaa käymällä ulkona liikkumassa saman ajan, mitä haluaa pelata.

Pelaaminen on kivaa, mutta se on myös hyvä lopettaa silloin kun on vielä hyvä fiilis. Jokaisella meillä on pelisilmää nähdä, milloin liika on liikaa. Ja jos tuntuu, että kaverilta, vanhemmalta tai itseltä tällainen pelisilmä puuttuu, niin uskalla puuttua ja anna toisten puuttua tilanteeseen. Siitä ei voi olla haittaakaan..

 

Tunteita herättävä maahanmuuttaja

Jos kuulet sanan maahanmuuttaja, mitä tunteita se sinussa herättää? Jos siihen lisätään tieto, että kotipaikkakunnallesi muuttaa maahanmuuttajia, nostaako se enemmän tunteita ja ajatuksia pintaan? Luonnollisesti ajattelen, viimeaikaisia lehtiotsikoita ja sosiaalisen median keskusteluja lukien, että aihe nostaa hyvinkin erilaisia tunteita ihmismieleen. Hyvin usein ne ovat sävyiltään negatiivisia ja huolta herättäviä.

Perjantaina aihe oli tapetilla koulutuksessa Kulttuurit kohtaavat–kohtaavatko ihmiset sekä iltasanomien otsikoissa. Kohtaan sekä työpaikallani että kotipaikkakunnallani maahanmuuttajia. Ensimmäistä kertaa kommentoin asiaa ja mietin sitä julkisesti. Oletan, että moni miettii, mitä mieltä aiheesta olen. Työni opettaa minua jatkuvasti siitä, että asioita pitää tutkia monesta eri näkökulmasta. Jos sanon, että olen näitä ihmisiä vastaan, minun pitäisi osata asiaa perustella tarkemmin. Jos olen puolesta, niin se olisi sama asia.  Joka tapauksessa ajatukseni ovat jonkun toisen mielestä vääriä ja pihisee kiukusta lukiessani blogiani.
 
Tyttäreni kertoi, ettei pidä enää englannin opiskelusta. Kysyin syytä eikä hän aluksi tiennyt siihen syytä. Hetken mietittyään hän kertoi, kuinka englannin opettaja oli heittänyt kaverin kokeen roskiin ja se oli tuntunut kaverista loukkaavalta. Tyttäreni ei nähnyt tilannetta, mutta sai mielensä myrkyttymään kaverin puolesta. Tilanne kosketti niin paljon, ettei tunnille enää ollut halua mennä tai motivaatiota oppia aiheesta yhtään enempää. Kun kerroin hänelle, että opettajien pitää säilyttää kokeita pidemmän aikaa itsellä,  ja kun kaverilta tuli tieto, ettei hän enää ollutkaan varma opettajan tekosesta tai tekemättä jättämisestä, niin tyttäreni antoi uuden mahdollisuuden englannin oppimiselle.

Miten olettamuksemme ja kuultu vaikuttaa tunteisiimme? Oikein hyvin. Koulutuksessa mietimme, mitä ulkomaalainen olettaa ja on kuullut suomalaisista. Suomalainen on juro, kylmä, juoppo, ahkera ja rehellinen. Kuinka moni meistä on oikeasti juro ja juoppo? Tai kun meistä moni olettaa maahanmuuttajien olevan vaarallisia, niin kuinka moni on kokenut heidän vaarallisuutensa? Tiedän ja tunnen heitä, jotka ovat näin kokeneet, enkä missään nimessä väheksy heidän tuntemuksiaan. Mietin itsekin omaa suhtautumistani maahanmuuttajiin, mutta myös perisuomalaisiin, jotka eivät osaa tai kykene käyttäytyä oikein. Eräs oppilas kertoi, ettei pidä maahanmuuttajista, koska ruokakin loppuu kesken ruokalasta ja he vievät meidän kaikkien verorahat. Mietin, että ruuan riittävyydestä kävimme keskustelua jo vuosi sitten ennen maahanmuuttajia ja palkkani on samaa keskiluokkaa niin kuin aiemminkin. Totta on, että rahaa kuluu valtion tasolla, mikä näkyy usein myös tärkeissä asioissa.

Tapasin maahanmuuttaja perheiden lapsia. Yksi heistä halusi tulla syömään samaan pöytään kanssani. Hän otti minua kädestä kiinni ja osoitti kaveria, joka oli suuttunut toisille eikä halunnut syödä. Sanoin hänelle moi, hän vastasi. Ei tullut mieleen, että hän on vaarallinen tai jotenkin muuten epämiellyttävä. Kun tervehdin käytävillä suomalaisia lapsia, puolet heistä tervehtii. Mitä oletan heistä, jotka eivät tervehdi? Ovatko he niitä juron suomalaisen lapsia, jotka oppivat huonot tavat kotona? Päätän olla olettamatta mitään ja annan heille toisen mahdollisuuden tehdä paremmin seuraavalla kerralla. Ja mikäli haluan heidän toimivan toisin, kerron heille, että kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä. Tämä on toiminut aiemminkin. Mikäli haluan maahanmuuttajien toimivan toisin, kerron sen myös heille rehellisesti. Myös heillä on mahdollisuudet ja kyvyt oppia uutta sekä oikeus tietää, mitä tekivät väärin ja miltä se tuntui.

Miksi haluan olla tasapuolinen kaikille? Mietin aina asiaa omalle kohdalleni. Mitä jos minua kohtaan oltaisiin oltu vihamielisiä siitä syystä, että äitini käyttäytyi huonosti? Minun on aina annettu näyttää, mihin itse pystyn eikä minun ole tarvinnut olla samanlainen. En hyväksy keneltäkään huonoa käytöstä tai väkivaltaisuutta. Aina ei aikakaan riitä anteeksiantoon, mutta asiat ja ihmiset tulisi silti nähdä erillisinä yksilöinä. Kaikki eivät ole pahoja, oli kyseessä sitten suomalainen tai ulkomaalainen.

Ihana, kamala koulustressi

Käsi pystyyn ne, joilla ei ole ikinä ollut minkäänlaista stressiä koulusta ja silti pärjäsitte siellä hyvin? Otan mielelläni tietoa vastaan siitä, miten pystyit siihen ja mitä keinoja käytit? Minä ja moni muu jätetään työasiat ja koulutehtävät  viime tippaan, jolloin stressin määrä tuplaantuu. Joka kerran lupaan itselleni, että seuraavalla kerralla työstän asiaa jo aiemmin, kunnes huomaan olevani taas samassa jamassa. Miksi näin?

Nuori kertoi, että opettajat ja vanhemmat tuovat hänelle paineita kysymällä joko on läksyt tehty ja kokeisiin luettu. Kysyin, tekisikö hän tehtäviä tai lukisiko kokeisiin jos kukaan ei sitä vaatisi. Vastaus oli ”En”. Tarvitsemme paineita ja motivaation, jotta saamme asiat tehtyä. Ahdistuksen ja paineen tunne on hirveä, muttei niin paha, etteikö sitä ottaisi vastaan uudestaankin kerta toisensa jälkeen. Muutenhan itsekin tekisin asiat hyvissä ajoin.

Danjan kirjoitus Koulustressi –voimauttava vai lamauttava tekijä (http://www.lahdensteiner.fi/lukio/oppilaiden-kertomaa/koulustressi-voimavara-vai-lamauttava-tekija) on äärimmäisen hyvä kirjoitus aiheesta kokonaisuudessaan.  Hän kertoo koulustressistä voimavarana, jota neuvotaan ylläpitämään. Se on henkistä, jonka hallitsemiseen on jokaisella omat keinonsa. Keinot, jotka irrottavat itsensä stressaavasta aiheesta. Danjankin mukaan koulustressi on parhaimmillaan väline parempaan koulumenestykseen ja vireystilaan, liian pitkälle menneenä se lamauttaa. Koulun lisäksi on tärkeää keskittyä itseensä, ja pitää huolta, että oma jaksaminen riittää.

Mitä jos se ei riitä ja stressi tuo sinulle fyysisiä oireita, kuten päänsärkyä, unettomuutta, jaksamattomuutta, iho-oireita, suolisto-ongelmia, ärtyneisyyttä? Keskity itseesi ja yritä saada ensin fyysiset oireet vähemmälle. Ota päänsärkyyn lääke (mikäli et pärjää ilman), jätä herkut, juo paljon vettä ja syö terveellisesti, pakota itsesi ulos ja liiku. Jos et pysty siihen yksin, pyydä kaveriasi tai läheisiä mukaasi.

Mitä muuta voit tehdä?

1. Listaa kaikki asiat, jotka vaativat huomiotasi. Tämä auttaa sinua näkemään tehtävien oikean määrän. Huomaat että “miljoonan tekemättömän asian” sijaan niitä onkin ehkä vain kymmenen. 

2. Aloita kiireellisimmästä ja yliviivaa se, kun olet suorittanut tehtävän. Näin kasvatat hallinnantunnetta ja myös näet aikaansaavasi asioita. 

3. Muista, ettei kaikkea aina tarvitse tehdä täysillä ja sata lasissa. Jos sinulla on paljon tehtäviä samaan aikaan, pohdi mikä on riittävän hyvä suoritus ja tavoittele sitä täydellisyyden sijaan. (http://www.demi.fi/lehti/artikkelit/hallitse-koulustressi%C3%A4)

Usein ajattelemme, että tarvitsemme maan parhaat psykologit ja lääkärit poistamaan meiltä stressin ja sen oireet ilman että kokeilisimme näitä edellä mainittuja tuttuja ja ehkä tylsiltäkin kuulostavia neuvoja. Mitä itse teen stressin poistamiseksi? Otan lisää asioita listalle, joita hoidan. Liikun aina kun ehdin, syön välillä herkkuja, juon liian vähän vettä ja nukun liian vähän. Isäni muistuttaa minua pitämään huolta itsestäni lähes päivittäin. Muistan sen hetken ja olen menossa jo mielestäni oikeaan suuntaan..Kunnes olen taas epätäydellinen itseni ja yritän kestää sen. Tiedostan samalla, mitä minun tulisi tehdä, jotta voisin paremmin. Ilmeisesti olen niitä, jotka kehittyvät pikku hiljaa, mutta kehittyvät silti  koko ajan.

 

 

 

Kaverina jännittäminen

Jännitän lentämistä, jännitän (tai suorastaan pelkään) lintuja, jännitän jos jotain pahaa tapahtuu, jännitän korkeita paikkoja, jännitän esiintymistä, jännitän miten lapseni pärjää kokeissa, jännitän osaanko kirjoittaa blogia, jännitän onnistunko auttamaan muita, jännitän uusia tilanteita, jännitän huonolla kelillä ajamista, jännitän ristiriitoja ja jos joku suuttuu minulle. Mitä sinä jännität? Miten jännitys sinussa näkyy ja miltä se tuntuu? Kenties kylmää hikeä, äänen värinää, mahakipuja, sydämen tykytystä vai pakokauhua, ahdistusta ja luovuttamista?

Nuori kertoi jännittävänsä joka aamu sitä, osaako hän laittaa oikeanlaiset vaatteet kouluun, jottei hän saa osakseen toisten naurua ja pilkkaa. Hän kertoi, että joidenkin mielestä on myös tavallista ottaa kouluun kahdet eri housut, että varmasti miellyttää edes toisilla. Tiedän myös naurajien kannan. Heidän mielestään on hauska arvostella toisia ja pitää hauskaa toisten kustannuksella kun eivät toiset sitä kuitenkaan tiedä eivätkä voi siitä näin ollen loukkaantua. Kuunnellessani tätä ajatusta, mietin miten saisin tällaisen käytöksen loppumaan. Tuon esille toisten tunteet ja empatian sekä tunteiden siirtämisen omalle kohdalle. Tästä ei kuitenkaan tunnu olevan apua, sillä käytös ei ole parantunut toisten oppilaiden kertoman mukaan. Harmittaa.

Mikä itsellä auttaa jännittämiseen? Ajatus, että tekee parhaansa ja haluaa miellyttää myös itseään eikä vain toisia. Halu olla sisukas ja näyttää toisille pystyvänsä, vaikka jännittääkin. Ajatus siitä, että kaikkia jännittää joskus. Kyky ottaa vastaan kylmä hiki, mahakipu ja vapina ja tuntea sen olevan normaalia, vaikkakin inhottavaa. Toive siitä, että kun saa asian tehtyä, on taas helpompi ja parempi olla. Tunne siitä, että itsestään voi tykätä, vaikka kaikki eivät sinusta pitäisikään. Eihän kaikkia voi miellyttää kuitenkaan. Positiivisten asioiden ajatteleminen negatiivisten asioiden sijaan. Haaveilu. Pysähtyminen miettimään, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Hengittäminen syvään. Rentoutuminen. Mukavien asioiden tekeminen.

Jännittämisestä voi tulla sinulle kaveri. Voit useimmiten itse päättää, tuletko sen kanssa toimeen vai kiusaako se sinua jatkuvasti. Et ehkä pääse siitä koskaan eroon täysin, mutta opit elämään sen kanssa. Toisinaan se nostaa päätään enemmän ja toisinaan vähemmän. Hyväksy punastuminen ja muut siihen liittyvät ei niin kivat tuntemukset. Ne samaiset tunteet auttavat virittämään sinut sellaisiin suorituksiin, että saat olla ylpeä itsestäsi. Ihminen tarvitsee jännittämistä, että pystyy saamaan itsestään kaiken irti vaativissa suorituksissa.

Silloin kun opit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja näkemään vahvuutesi, et enää kiinnitä huomiota naurajiin ja muihin, jotka eivät arvosta itseään käyttäytymällä huonosti ilman empatiakykyä. Kykyä, jota ilman minun olisi vaikea kuvitella olevani tässä ja nyt.